Gyldénien moottoripyörät
Gyldén Motorcycles
|
|
Muut sivut
|
1976Niin kauan kuin muistan, olen himoinnut erilaisia teknisiä vempaimia, ja yksi halutuimmista on ollut moottoripyörä. Vanhempani kieltäytyivät aikoinaan joskus vuonna 1976 ostamasta minulle edes mopoa. Saati vuonna 1977 kevytmoottoripyörää, niin sanottua sata piikkiä. Ymmärrän kyllä heidän huolensa, mutta olin silloin ja olen nyt sitä mieltä, että kyllä mopo olisi ollut hyvä olemassa. Ja piikki. En usko, että olisin itseäni kolhinut liian pahasti tai tappanut. Erityisesti minua harmitti se, että isosiskoni oli kuitenkin aikoinaan saanut moottoripyörän (sata piikki Zündap 125?). Olen aina pitänyt erinomaista huolta laitteistani, ja uskon että vaikkapa vanha, käytetty Tunturi olisi nopeasti saanut tehonsa takaisin ja päällensä uuden maalin. Seitsemänkymmentäluvun jälkeen on monia syitä olla ilman moottoripyörää. Aina se kuitenkin on ollut mielessä ja vaikkapa autolauttajonossa en ole voinut pitää silmiäni erossa erityisesti BMW:n hienoista matkapyöristä. SingaporeKun muutimme Singaporeen, oli yksi ensimmäisistä tehtävistä maxi-skootterin tai moottoripyörän hankkimisen edellytyksien selvittäminen. Nopeasti saimme tietää, että ajokorttini kelpaa sellaisenaan ensimmäiset kuusi kuukautta maahan saapumisesta. Vakuutukset täällä ovat aina kuljettaja/pyörä-kohtaisia, ja hinta riippuu kuljettajan iästä ja pyörän tyypistä. Moottoripyöräliikkeilläkään ei ole yleisvakuutuksia, vaan koeajo on aina laiton. Itse asiassa taitaa olla niin että tavalliset prätkäliikkeet eivät vain hankin yleisvakuutusta säästääksensä, kiinalaiseen tapaan. Suoritettuani pari hyvin pintapuolista kokeilua pikkukujilla, päätimme Kirsin kanssa investoida pari vuotta vanhaan Honda Deauville –pyörään. Investoida on sinänsä sopiva verbi: pyörät maksavat täällä aika tasan puolet Suomen hinnoista. Koska saamme tuoda pyörän muuttotavarana mukanamme Suomeen ilman veroseuraamuksia, on siitä mahdollista saada omansa pois. HondaVaikka en olekaan ennen omistanut pyörää, olen vuosien mittaan ajanut jonkin verran. Eli ajaminen ei ollut aivan vierasta, kun hain pyörän A.S.Phoonin Changi Roadin liikkeestä. Pyörämme ei ole mikään kevyt sporttipyörä, vaan sille on kertynyt painoa peräti 250 kiloa. Tämä tuntuu hitaissa nopeuksissa, sillä on joskus vaikea ajaa kävelyvauhtia. Ensin ajelin hyvin rauhallisesti yksinäni ja kävin tyhjillä parkkipaikoilla ajamassa kahdeksikkoa mahdollisimman hiljaisella nopeudella saadakseni tuntumaa. Kesti monta viikkoa, ennen kuin opin nostamaan sen keskiseisontatuelle. Pari kolme viikkoa ajelin yksinäni, sitten otin Kirsin ensimmäisen kerran mukaan. Lähdimme kauniina lauantai-aamuna varovasti liikkeelle, ensin hiljaisille lähiteille, ja siitä kohti Jurongia ja Singaporen Tiedekeskusta. Matka meni hyvin, eikä kumpikaan pelästynyt.
Iloinen Kirsi on hengissä Sittemmin ajaminen kahden sujuu jo rutiinilla. Se on kuitenkin raskaampaa kuin yksin ajaminen: vastuu toisen hengestä painaa vielä enemmän kuin lisäpaino. Olemme kuitenkin selvinneet useista Malesian matkoista ilman pahoja tilanteita, joten luultavasti selviämme myös muualla... Millä jatkossa?Nykyinen Hondamme on hieno pyörä ja on kuljettanut meitä muutamassa kuukaudessa noin 15.000 kilometriä. Erityisesti kaupungissa se hyvä, koska on varsin korkea ja kapea. Kuitenkaan sen matkaominaisuudet eivät ole aivan tyydyttävät. Kaupungissa mukava korkeus tekee kahden ajamisesta erityisesti matkatavaroiden kera hitaissa nopeuksissa horjuvaa. Lisäksi kiinteät sivulaukut ovat hankalat, koska niitä ei voi tuoda sisälle pakattaviksi, eikä niitä saa hotelliinkaan. Myös jalkatappien etäisyys on hieman pieni: Kirsi jalat tuppaavat olemaan minun puolellani enkä minä puolestani pysty vaihtamaan asentoa pitkillä rupeamilla. Jossain viheessa alamme varmaankin katsella unelmapyöriä. Kommentti 9.6.2006Deauville on ollut täydellisen luotettava matkakumppani nyt reilut 22.000 kilometriä. Se ei ole vaatinut muuta kuin bensaa, öljyä ja uudet renkaat ja jarrupalat silloin tällöin. Kerta kaikkiaan hieno pyörä! Kirsi on muuttanut takaisin Suomeen jo 9 kuukautta sitten. Sinä aikana olen itse ollut enemmän matkoilla kuin Singaporessa. Saattaa olla että minunkin Suomeen muuttoni häämöttää ja sen vuoksi pyörän upgrade saattaa olla edessä. |
© Kirsi and Risto Gyldén. This site has been optimised to be viewed with your own eyes.